Millenniaalijohtaminen
Meidän visiomme on työelämä, jossa organisaatiot eivät menesty loppuun palavan työntekijän kustannuksella vaan hyvinvoivan ja työstään nauttivan työntekijän ansiosta.

Suomalainen työvoima laskee yli 4% seuraavan 15 vuoden aikana huolimatta kaavailluista eläkeiän nostoista. Tutkimusten mukaan taas työvoiman tulisi kasvaa huolimatta automaation ja tekoälyn yleistymisestä, säilyttääksemme nykyisen tuottavuuden kasvun. Jo nyt näemme pulaa talenteista esimerkiksi ohjelmistoalalla ja sama trendi tulee näkymään myös muilla aloilla. Osaavan työvoiman sitouttamisesta on tulossa yhä merkittävämpi kilpailuetu aikakaudella, jossa työntekijät vaihtavat työtään entistä useammin. Samaan aikaan työn kompleksisuus kasvaa ja sosiaalinen media aiheuttaa yhä merkittävämpiä haasteita jaksamiselle työssä. Onneksi maailma on kuitenkin pullollaan hyviä esimerkkejä yrityksistä, jotka ovat tunnistaneet tämän ja ottaneet työntekijäkokemuksen luomisen osaksi strategista fokusaluettaan ja kilpailukyvyn kehittämistään.
Meidän missiona on levittää juuri näitä parhaita käytänteitä ja siten vastata yhtäaikaisesti niin organisaatioiden kuin työntekijöidenkin haasteisiin parantamalla työntekijäkokemusta yksilöllisen johtamisen ja sitä tukevien rakenteiden avulla. Tavoitteenamme on näiden avulla valjastaa työntekijöiden potentiaali kestävästi organisaation käyttöön, sitouttaa työntekijät paremmin organisaatioon sekä katkaista työuupumusten nouseva kehitys.
Tule mukaamme kehittämään suomalaista työelämää!


Johanna Salmi
HR Director, Etteplan
Loistavan avartava, vinkkejä ja vastauksia antava sekä informatiivinen kokonaisuus. Vedetty vahvalla osaamisella ja innostuksella. Intensiteetti säilyi hienosti. Voin lämpimästi suositella Attea ja Karolinaa muillekin.

Sari Ek-Petroff
Manager, Learning & Talent Development and Culture, VTT
Koimme tehdyn tutkimuksen nuorten odotuksista johtamiselle ja työlle sekä ajatukset modernista johtamisesta erityisen kiinnostaviksi. Etenkin millenniaalijohtamisen malli on hyvä ja mielenkiintoinen. On tärkeää nostaa esille yleensäkin hyvän johtamisen elementit ja huomata, että milleniaalijohtaminen on hyvää johtamistapaa kaikille - ei siis vain milleniaaleille. Kaiken kaikkiaan johtamisen iso osuus puheenvuorossa oli ilahduttavaa!

Titta Maja
Yksikönpäällikkö, Etelä-Aasian yksikkö Ulkoministeriö
Koimme puheenvuoron hyödylliseksi millenniaalien johtamismaailmaan liittyen. Se on ollut meille hyvä käytännön työkalu johtoryhmässä.





REFERENSSEJÄMME








"Millenniaalit eivät ajattele, miten he sopivat yrityksen tarinaan. He ajattelevat, miten yritys sopii heidän tarinaansa."
HYVÄT, PAHAT JA MILLENNIAALIT
- MITEN MEITÄ TULISI JOHTAA

Puheenvuoromme, koulutuksemme ja valmennuksemme pohjautuvat mainintoja ja kiitosta keränneeseen modernin johtamisen menestysteokseemme. Nimestään huolimatta kirja kertoo työelämän muutoksesta ja miten maailman muutoksen ja millenniaalien työelämään tulon myötä myös työn tekeminen ja johtaminen on muuttunut. Kirja antaa konkreetisia käytännön vinkkejä jokaisen työntekijän kohtaamiseen ja johtamiseen sekä paremman työntekijäkokemuksen muodostamiseen. Millenniaalijohtaminen ei ole vain millenniaalien etuoikeus - se kuuluu kaikille!

Kauppalehti Optio on valinnut kirjan vuoden 2020 parhaat talouskirjat top 10 -listalleen.
VALMENTAJAT JA KIRJAILIJAT
Karoliina Mellanen
Olen psykologi ja kauppatieteiden maisteri, jonka visio on saada ihmiset kukoistamaan. Tämän vision perässä olen opiskellut myös joogaohjaajaksi, perustanut psykologista osaamista tarjoavan Youtube-kanavan ja nykyään työskentelen organisaatiopsykologina Terveystalolla. Valmennusteni lempiaiheita ovat taidot, joita missään ei opeteta, mutta joita työelämässä nykyään kaikkialla vaaditaan, kuten vuorovaikutus-, yhteistyö-, tunne- ja itseohjautuvuustaidot sekä esimiestyön kehittäminen ihmiskeskeisemmäksi.
karoliina.mellanen@terveystalo.com
040 175 7275

Atte Mellanen
Olen intohimoinen työelämän kehittäjä ja idealisti, puhuttiinpa sitten johtamisesta, rakenteista, prosesseista tai kulttuurista. Samalla olen generalisti, joka pyrkii aina näkemään ympäröivää maailmaa hieman uudella tavalla. Sytyn uusista ideoista ja rakastan kehittää uusia tapoja tehdä työtä. Taustaltani olen tuotantotalouden DI ja parhaillaan työskentelen muutosjohtamisen konsulttina PwC:llä fokusalueena työntekijäkokemuksen kehittäminen sekä laajemmat muutoshankkeet.
atte.mellanen@pwc.com
040 5521 636
